Koko kesä kului treenaten. Päivä toisensa jälkeen hiottiin liinauksia, kehitettiin koiran ja isännän yhteistyötä ja varmistettiin, että kun se hetki tulee, ollaan valmiina. Toive oli selvä: joskus vielä päästäisiin nostamaan karhu ylös omalla koiralla, omasta työstä.
Elokuun 20. koitti viimein. Kauan odotettu karhujahdin avaus.
Pakattiin Simpan kanssa kamat autoon ja suunnattiin keula pohjoista kohti. Matka taittui hiljaisuudessa – ei tarvinnut sanoa ääneen, että nyt oltiin menossa tosissaan. Saavuttiin Inarin kairoihin aamuyön tunteina. Tehtiin pieni iltakävely, tarkistettiin varusteet ja painuttiin makuupusseihin.
Ensimmäinen päivä – hiljainen kierros jängillä
Aamulla herättiin pilviseen ja hieman tuuliseen keliin. Ilma oli kolea, mutta juuri sellainen, mitä elokuun alun pohjoisessa voi odottaa. Koirat olivat virkeitä ja itselläkin sydän sykki tavallista tiheämmin – tämä oli se päivä, jota varten oli treenattu koko kesä.
Aloitettiin liinauksella kahdella koiralla. Maasto oli vaihtelevaa – jänkää, kivikkoa ja harvempaa mäntymetsää. Päivän aikana taitettiin reilut 17 kilometriä. Ei näkynyt jälkiä, ei kuulunut haukkua. Karhua ei löytynyt.
Illalla nuotion ääressä istuttiin hiljaa. Molemmilla väsy painoi jaloissa, mutta mielessä kirkkaana oli vielä toivo kontion löytämisestä. Simppa huikkasi: “Huomenna se tapahtuu.” Nyökkäsin. Samaa mieltä.
Adrenaliini humahtaa vereen. Ase on käsissä, mutta Conan on liinassa. Tilanne ei anna aikaa miettiä – irrotan nopeasti, laukaus lähtee.
Toisena päivänä tilanne eskaloituu nopeasti
Aamu aukeni usvaisena ja kauniina, rauhallinen ilma. Ei tuulta. Keli tuntui hyvältä ja lupaavalta – sellaista säätä, missä koira nappaa hajun hyvin. Koirat olivat heti hereillä. Uusi päivä, uusi mahdollisuus.
Noin 12 kilometrin kohdalla Conan sai hajun ja innostui. Hetken näytti, että kyse voisi olla porosta – “Älä nyt prkl niitä…” ehdin tokaista puoliksi huumorilla. Sitten se muuttui. Conan pysähtyy, alkaa tuijottaa metsänreunaa. Sieraimet väpättää. Ilma tuntuu seisovan, vaikka mitään ei näy.
Conan haukahtaa matalasti. Nostan katseeni.
Karhu.
Seisoo siinä, suoraan meitä vastassa.
Adrenaliini humahtaa vereen. Ase on käsissä, mutta Conan on liinassa. Tilanne ei anna aikaa miettiä – irrotan nopeasti, laukaus lähtee. Karhu säpsähtää, mutta ei kaadu. Conan sinkoaa perään ja aloittaa haukun. Karhu kääntyy koiraa kohti ja hyökkää, mutta Conan väistää ketterästi ja pysyy iholla.
Tilanne siirtyy meistä noin puolentoista kilometrin päähän. Tunne on yhdistelmä jännitystä ja päättäväisyyttä, vähän huoltakin parhaasta jahtikaverista Conanista. Nyt mennään täysillä mukana. Sydän hakkaa kiivaasti virtaa mieheen ja alkaa takaa-ajo.
Takaa-ajo ja ratkaiseva hetki
Yritän saada Simppaa kiinni, mutta ei kenttää… Vihdoin, 40 minuutin jälkeen saan yhteyden: “Äkkiä tänne – tilanne päällä!”
Lähdetään Simpan kanssa painamaan kohti haukkua. Reput jätetään 300 metrin päähän ja vaihdetaan nopea katse – ei sanoja, mutta molemmat tietää: nyt ratkaistaan. Edellisten kertojen onnistumisten ja epäonnistumisten opit kerrataan mielessä ja sen avulla suunnitelma haukulle menosta on selkeä.
Maasto viettää alas, askel muuttuu varovaiseksi. Syke nousee jokaisella askeleella. Kämmenet hikoaa, mutta ajatus pysyy kirkkaana.
Kun haukku alkaa kuulua läheltä, keho käy ylikierroksilla. Hiivitään kylki edellä puiden suojassa.
Conan haukkuu karhua 40 metrin päässä, intensiivisesti, taukoamatta. Näen Simpan jännittyvän vieressä – hän saa näköyhteyden, tähtää ja puristaa. Karhu saa hyvän osuman.
Saan itsekin karhun kiikariin ja jatkan varmistuksella. Karhun liike loppuu – metsän kuningas on nurin.
Karhu, koira ja kumppanuus
Tämä oli Simon ensimmäinen kaato ja Conanin ensimmäinen oma karhutyö alusta loppuun. Itse osuin liinassa, mutta lopullinen ratkaisu tuli yhteistyöllä – koiran ja metsästäjän saumattomalla yhteispelillä.
Kaksi vuotta treeniä Conanin kanssa, liinauksia, testireissuja ja odotusta – kaikki kulminoitui tähän hetkeen. Tunne siinä karhun vieressä seistessä oli pysäyttävä: kiitollisuutta, kunnioitusta ja hillitöntä iloa.
Olen aina haaveillut siitä, että pääsen nostamaan karhun ylös liinasta ja päättämään työn haukkuun. Nyt se toteutui – ja se tunne painuu mieleen loppuelämän ajaksi.
Kiitos Tapio tästä hetkestä. Kiitos Conan. Ja kiitos Simppa.
– Rami
Katso Youtube -jakso:
